tiistai 3. heinäkuuta 2012

Uittorannan etsintää ja liinatunti Nasulla

Hellou! Kuten otsikosta voi huomata, olen etsinyt lähimailta uittorantaa, mutta tuloksetta. Siis olen talutellut Nasua ihan näitä kilometrin säätellä olevia vesistöjä silmällä pitäen ja löysin yhden potentiaalisen rannan, mutta tie sinne on niin huono, etten pääse sinne hevosen kanssa. Täytyy nyt katsoa, jos saisi aikaiseksi noihin omiin lampiin jonkinlaisen rampin, kun muutoin ovat niin jyrkkäreunaisia... Pilvi oli vaihteeksi meillä ja mukana rannan etsinnässä ja nappasi Nasusta ja minusta pari kuvaa, kun Nasulla oli riimu ja naru kerrankin samaa paria :D

Huomatkaa saappaat :D


Tänään sitten piti rakkaan isosiskoni kanssa lähteä aamupäivällä maastoon köpöttelemään, mutta päätettiinkin olla lähtemättä, joten otin sitten yhteyttä valmentajaani ja sovittiin, että pidetään tunti kentällä. Siinä matkalla pysähdyttiin Nasun kanssa kotiin ja poni sai syödä pihassa. Siitä sitten raahauduttiin kentälle asti, kun aika koitti. Samalle kentälle tuli myös naapuri puoliverisensä kanssa ja meidän ratsut tuli hyvin juttuun. Ehditiin pieni hetki mennä kentällä, kun sinne tulikin leiriläisiä tunnille! Ei auttanut muu kuin mennä maneesiin. Onneksi se ei ihan niin pahasti pölynnyt kun mitä kuvittelin. Otin siellä sitten jo raveja ja armas valmentajani Sara tuli omia aikojaan :D Saatiin kohta olla koko maneesin leveydeltä, kun toinen ratsukko lähti.

Viime kerralla ei vasen laukka oikein luistanut, joten otin sitten tälle päivälle liinan mukaan! Hyvin se Nasu laukkasi molempiin suuntiin, mutta ongelma on ilmeisesti minussa, koska Nasu nosti niin mielellään koko ajan vastalaukkaa... Kuitenkin olen tosi tyytyväinen tämän päivän tuntiin! Sara otti taas joitakin kuvia lähinnä loppuajan pelleilystä ja niitä lisäilen tänne sitten myöhemmin :D

Sara oli fiksuna tyttönä ottanut kaikki ratsastuskamansa mukaan, joten sai sitten majailla meillä ennen kuin lähti Ollea ratsastamaan. Pelattiin Tallimestaria, maailman parasta lautapeliä! Lisäksi leivottiin miksobrownieseja :D Kun Sara lähti, taluttelin Nasun tallille ja oleskelinkin sitten siellä koko illan. Oli ihan kamala tilanne, kun pesin Nasun enkä ollenkaan tajunnut, että sehän menee heti peltoon piehtaroimaan! Ongelma ei ollut se, että poni sotkee itsensä. Ongelma oli siinä, että pelto on naapureitten käytössä ja Nasu meni sinne survomaan! Ja paniikki meinasi iskea viimeistään siinä, kun Nasu-parka jäi selälleen vakojen väliin, eikä meinannut päästä ylös! Oli kuitenkin niin fiksu poni, ettei itse mennyt paniikkiin, vaan makasi paikallaan niin kauan, että rauhoittui ja ponkaisi sitten pystyyn. Ei tarvinnut soittaa palokuntaa!

Ja tässä Pilvin nappaama kuva siitä kuuluisasta Morriksen iltaruuan syömisestä! Videota ei ehditty ottaa, mutta
poika siis aina kuopii ja piehtaroi syömisen lomassa... Ja polvet ovat päässeet kuvaan :D

Ja pakko vielä kertoa tämän päiväisestä herkästä ketkestäni Nasun kanssa. Pojat olivat jo iltaruokansa syöneet, kun oleilin niiten kanssa pihatossa. Nasu tuli haistelemaan ja maistelemaan ja nuhjaamaan ja lopulta huomasin istuvani turpeen keskellä ja Nasu vaan hamusi naamaa! Oli se vaan niin suloinen. Morris käytti tilaisuuden hyväkseen ja nappasi hampaisiinsa Nasun tyhjän ruokakupin. Siinä se poika sitten onnellisena piehtaroi muovikulhon kanssa niin kuin se olisi ollut suurempikin aarre. Kyllä sitä osaa eläin olla pienestä onnellinen.

-Mari, täysipäiväinen hevosenhoitaja



2 kommenttia:

  1. Awww pientä Morrista<3:3 Oishan se ihan kiva tosiaan se uittoranta...(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on vähän hölmö poika <3 jos ei läheltä löydy sopivaa vesistöä niin sitten viedään nasu vaikka trailerilla jonnekin missä saa poni uida! :D

      Poista