Tämmöistä tällä kertaa!

Ei tässä taas ole mitään tullut bloggaamisesta... Syksy ei ole ollenkaan kiva juttu ja luntakin jo tuli! Pahinta oli syysloman jälkeen joutua luopumaan tallilla nukkumisesta, kun alkoi jo tulla liian kylmä. Keväällä taas pääsen omaan pikku kämppääni asustelemaan! En ole päässyt Nasulla  liki viikkoon ratsastamaan, kun omille pelloille ei pääse ja tiet ovat niin liukkaita. Juoksutin kuitenkin Nasua liinassa ihan muutaman kierroksen tarhassa ja olin positiivisesti yllättynyt! En ole koskaan edes kokeillut juoksuttamista, koska en halua väkisin raipalla usuttaa ponia pois luotani, koska luokse se yleensä tulee. Eilen poni kuitenkin juoksi minua pihassa ihan oma-aloitteisesti karkuun, niin päätin kokeilla miten poni käyttäytyy ympyrällä. Noh, hienosti!

Toissapäivänä päätin viedä hevoset vaihteeksi toiseen tarhaan, kun se missä ne yleensä ovat, oli niin ikävän rosoiseksi jäätynyt, etteivät mustavailkoiset pikkuherrani tupanneet turhia kuljeksimaan. Päästyään toiseen tarhaan Morris laukkasi siellä pitkin poikin ja Nasu ihan kylmän rauhallisesti käveli, mutta purki energiansa pukittelemalla! Siis anteeksi mitä, kuka on tuonut poninsa minun Nasuni tilalle?? Ei se kyllä tuolla lailla pukittele! Morriksen päällekkin se kerran hyppäsi... Oli hauskaa katsella kun vanha herra oikein tanssahteli.
          Sen sijaan illalla... Oli jo pimeää (mutta onneksi kirkas kuutamo!), kun tulin tallille ajatuksena ottaa hevoset sisään. Kävelin kohti tarhaa ja kuulin Nasun tutun hörinän, mutta kun avasin portin, Morris ei kirmannutkaan sieltä etunänessä talliin. Sitten tajusin, että sehän oli jo joskus aikaisemmin rikkonut tämän kyseisen tarhan sivuportin ja nyt siis päässyt vain kävelemään pihalle, koska en ollut ollenkaan muistanut tarkistaa sitä tarhan toista porttia! Siinähän sitten käyt kyselemässä naapureilta onko pikkukaveria näkynyt... Sisko jo ajeli pitkin lähintä tietä katselemassa josko herra olisi sinne eksynyt. Taskulampun valossa näin metsän reunassa muutaman kavion jäljen, jotka sitten kääntyivät pois polulta. Kuuntelin kuinka hieman kauempana asuvan naapurin koira haukkui ja olin juuri aikeissa suunnata askeleeni sinne, kun Morris ilmestyikin pihaan! En ole aikoihin ollut niin iloinen sen näkemisestä...
          Ja mikä olikaan tarinan traagisin kohta? Ei suinkaan se että heppani karkasi ja oli tällä kertaa ihan kunnolla hukassa! Minä fiksuna tyttönä siellä hevosten tarhassa seisoskelin itkemässä, kun eräs henkilö ei tullutkaan meille yöksi, vaikka aluksi niin sovittiin. Asiat tärkeysjärjestyksessä, eller hur? ;)

Ja juu noin niinkuin muuta elämää ajatellen äiti ja iskä ovat vaihteeksi Lontoossa, eli saan kävellä tallimatkan 1-3 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka usein Rane ehtii minua kuljettelemaan. Ehkä vielä joku päivä minäkin innostun lähtemään taas ulkomaille, kun äitikin sitä on jo monesti ehdotellut...

-Mari ja kaikenlaiset otukset

Kai se on se syksy.

Heippa vaan, on ollut vähän ankeaa viime aikoina. Hevostelun ulkopuolella on tapahtunut kaikenlaista, enkä ole tehnyt Nasun kanssa juurikaan mitään mielenkiintoista. Ilman satulaa ratsastellut pelloilla, mutta nyt kun on niin märkää, on pakko mennä teitä pitkin. Yhtenä päivänä tässä vähän aikaa sitten mentiin sellaista metsätietä, mitä kumpikaan ei ollut koskaa niin pitkälle kulkenut ja kyllä oli hauskaa kun Nasu ravasi niin pörheänä!

Kisahoitajanakin olen tainnut pari kertaa olla sitten viime katsauksen ja viikonloppuna olisi luvassa taas sitäkin hommaa. Onneksi ihan tuota pikaa alkaa syysloma ja olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni Horse Showhun! ;)

On kamalan latistava tuo sateinen ulkoilma, mutta siitä huolimatta tykkään kävellä tallille, vaikka kyytikin olisi tarjolla. Toisinaan tekee ihan hyvää kastua läpimäräksi sateessa, edellyttäen tosin että tallituvassa sitten olisi lämmin... Se on kyllä ihan oma kolo ja on ihanaa kun saan taas koko syysloman asua samassa rakennuksessa hevosten kanssa!

Eilen olin muuten Nasulla maastoilemassa ilman satulaa ja pelkällä riimulla. Meni oikein hyvin siihen asti, kunnes Nasu päätti että sen yhden talon ohi hän ei mene. Miljoona kertaa ohitettu se sama talo, mutta nyt ei poni suostunut menemään. Riimulla ei niin kovin hyvää otetta saanut poniin ja seistiinkin siinä keskellä tietä vaikka kuinka ja kauan, kunnes vihdosta viimein suostui herra liikkumaan. Olisin voinut tietenkin tulla alas ja taluttaa, mutta en halunnut Nasun saavan senkään vertaa periksi. Onneksi tästäkin pelottavasta talonohituksesta selvittiin!

Oli kyllä harvinaisen turha teksti tämäkin, ei oikein mitään sisältöä, mutta ajattelin että jotain tänne nyt kirjoitan ettei ainakaan kuolleeksi luulla! Kyllä tämä tästä taas, kun pääsee tietyistä elämänlaatua heikentävistä seikoista eroon... jos pääsee.

-Mari ja syksyisen synkkä olotila