Tänään en ole tehnyt oikein mitään kirjoittamisen arvoista, mutta haluan vain mainita, kuinka Nasu on alkanut totella paremmin maastossa. Juuri siihen olenkin niin tyytyväinen.
Poljettuani illalla tallille huomasin heti että jaahas, Morris on karkuteillä. Portin puomit eivät enää olleet ihan paikallaan ja poika löytyi ihan aitauksen vierestä syömästä. Ei ilmeisesti uskaltanut jättää lauman pomoa, Nasu kun ei päässyt aitauksesta mihinkään :D Morris päätyikin sitten sähkölankojen taakse tarhaan ja Nasu sai laidunnella vapaana pihassa samalla kun harjasin sen. Sitten vaan suitset ja kypärä tallista, ne ovatkin varusteet, joita käytän melkeimpä pelkästään.
Lähdin maastoon sellaiseen suuntaan, minne en ole pitkään aikaan yrittänytkään ja viimeksi hermo meni pahemman kerran, kun yritin pitää ponin kärsän kohti menisuuntaa. Nyt Nasu meni kuitenkin kuin ihmisen mieli ihan löysälläkin ohjalla! Se tosin oli koko ajan ihan varuillaan ja tuntui säpsähtelevän vähän kaikkea, mutta sillä oli vaan energiaa. Tarkoituksena kun oli tehdä vain kevyt palauttava lenkki eilisen kärrytreenin päälle, niin en ollut varannut kovinkaan paljon aikaa. Jouduttiin siis menemään aika lyhyt lenkki, enkä siten laukannutkaan ollenkaan, kun en ehtinyt verrytellä Nasua tarpeeksi lämpimäksi.
Siinä kesken lenkin poikettiin vähän kärrypolulle katsomaan naapurin hevosia. Nasu innostui kun eräs tamma tuli suorastaan kurottelemaan langan yli ja oli ihan pakko tulla alas selästä, koska en uskaltanut antaa Nasun mennä liian lähelle. Olen joskus tullut kyseisen tamman kärryn kyydissä omalle tallille, kun omistaja avuliaasti otti minut kyytiin kun olin kävelemässä. Kuinka maalla sitä voi asuakaan, kun kulkuneuvona toimii hevoskärryt? :D Täytyy kyllä hieman mainostaa, että tämä ravisuokki voitti viime vuonna Tampereen kuninkuusraveissa monté-lähdön ;)
Juu ja nyt eksyttyäni sopivasti aiheesta voinkin palata taas tähän päivään. En siis pudonnut lenkin aikana kertaakaan, vaikka matkan varrella oli kaikenmaailman pelottavia ruohonleikkureita, huutavia ihmisiä, toisia hevosia ja raakkuvia lintuja. Nasu vaan on niin hyvä poni ;)
Ja nyt pitäkää peukkuja pystyssä, että muistan huomenna ottaa kameran mukaan tallille! Luvassa on nimittäin video Morriksen iltaruuan syömisestä. Sitä on aina niin hauska katsella, että aion ottaa pikkuherran toilailut videolle ja jakaa ne tänne kaikkien nähtäväksi! Siis huomiseen ;)
-Mari ja poni, joka oppi kävelemään oikeaan suuntaan
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Nasu ja kärryt
Anteeksi liian pitkä bloggaustauko, mutta ei ole oikeastaan ollut mitään kerrottavaa. On ollut niin hienoja ilmoja, että Nasukin on saanut laiduntaa ja aika paljon lomailla. Silloin tällöin olen maastoillut kevyesti, usein ilman satulaa. Tuntia ei ole pidetty yli viikkoon. Itselleni rusketin tyylikkäät rajat selkään, kun olen ollut niin paljon ulkona! Lauantaina olin muuten taas kisahoitajana Saralle. On se kiva kun kisahoitaja saa aina kantaa ruusukkeet ;)
Nyt sitten itse otsikon sanomaan! Elikkäs tänään tallille saavuttuani lähdin taluttelemaan Nasua Anulle päin, koska tarkoituksena oli lainata Kertun kärryjä Nasulle. Nasu sai laiduntaa Kertun tarhassa sillä välin, kun Kerttua ajettiin ja touhuttiin sen kanssa. Sitten vaihdettiin, eli Kerttu tarhaan ja Nasu tolppien väliin varustettavaksi.
Tässä vaiheessa lienee tarpeellista kertoa, että Nasulla ei ainakaan viimeiseen kahdeksaan vuoteen ole ollut kärryjä perässä, sen pitemmälle ponin historiaa ei osata tarkasti sanoakaan. Kuitenkin meille on kerrottu, että Nasua on joskus ohjasajettu, mutta ei ole koskaan kärryjä kokeiltu. Nyt oli sitten sen aika. Järkevä isosiskoni (joka sattuu omistamaan Nasun...) käski ainakin aluksi ohjasajaa vähän edes siinä pihassa, mutta itse uskon tuntevani Nasun tässä maailmassa parhaiten, joten ei muuta kuin kärryt kiinni vaan! Mukana tilannetta seuraamassa oli myös Anun veli, joka oli sitten se fyysinen voima, jota mahdollisesti oltaisiin voitu tarvita.
Kaikki meni täydellisesti. Aluksi Anu oli kärryillä ja Nasua vähän talutettiin, mutta kyllähän mä sen tiesin, että se on kun luotu vetämään. Mentiin pellolla ja otettiin raviakin. Sanoisin että ihan hyvin ekaksi kerraksi! Itsekin sain istua kärryssä ja lopuksi siellä oli sekä minä että Anu. Nasuhan menee minne vaan kunhan joku kävelee edellä, tällä kertaa Anun veli :D
Sitten ei muuta kun kamat pois ja paljon kehuja leivän kera. Tulipahan kalliiks tääkin kokeilu, täytyy nimittäin alkaa suunnitteleen kärryjen ostoa! ;)
Kuvia tuli otettua tänäänkin, mutta en valitettavasti nyt saa niitä koneelle. Myös pari Saran ottamaa kesäkuvaa täytyisi saada ladattua tänne, sitten kun kuvat ovat omissa käsissäni... Mutta tässä nyt joku täysin aiheeseen liittymätön Ninan ottama kuva viime kesältä!

-Mari ja kärryponi
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Uuden satulan metsästystä...
Juu tiistaina viimeks blogannu, joten on taas vähän kertyny kerrottavaa. Keskiviikosta on halua edes puhua... Olin pellolla Nasulla ilman satulaa ja hermo meni, kun ei se poni totellu ollenkaan. Olen vakaasti päättänyt olla kiroilematta blogissani (pyrin puheessakin sitä normaalisti välttämään!), joten on vaikea kuvailla, kuinka otti aivoon. Vaihteeks se oli taas itkua ja hampaiden kiristystä. Mahtava aloitus siis neljän päivän vapaan aluksi... Laitoinkin sitten heti Saralle viestin, että saa pitää seuraavana päivänä tunnin.
Siispä torstaina kohti kenttää. Aamupäivällä kävin noutamassa satulan sovitukseen yhdeltä tallilta ja kokeilin sitä sitten. Valitettavasti ei sopinut Nasulle, vaan puristi kun kiristi satulavyön kunnolla ja istui selkään. Harmi, olisin muuten tykännyt kovasti... Itse tunnilla harjoiteltiin pohkeenväistöä enkä saanut takapäätä mukaan sitten ollenkaan. Sara kun kokeili, niin kyllähän Nasu sen kanssa meni hyvin, mutta en mä vaan osannu. Noh, ehkä se harjoittelun jälkeen vielä onnistuu.
Perjantai oli vapaapäivä ja kävin noutamassa sovitukseen seuraavan pontentiaalisen satulakokelaan. Kokeilin sitä lauantaina maastossa, mutta en ollut juuri pihaa pitemmälle päässyt, kun jo käännyin takaisin todettuani, että säkätilaa ei ollut riittävästi Nasulle. Vein satulan takaisin ja lähdin maastoon paljaassa selässä. Menin samaa tietä kun viimeksi maastoillessani ja kävin taas metsätiellä laukkaamassa. Lopuksi mulla oli ohajat ihan löysällä ja Nasu huiski niin kauheesti päällään, että se toinen ohja lensi Nasun pään yli ja ne ohjat tuli mulle käteen sillei niinkun olisin taluttanu. En tiedä selitinkö järkevästi, mutta naureskelin vaan Nasulle, että onko tää nyt mitään ratsastusta.
Ainiin ja lauantai aamupäivän kulutin varusteita saippuoidessa ja vahaillessa! Samalla tuli pestyä satulasaippualla myös tallituvan keittiön lattia, kun vähän vesi kaatu...
Tänään oli taas tunti. Jouduttiin maneesiin, kun kenttä oli varattu. Valmentajani oli kyllä aluksi ihan kärttykurttu, mikä lienee silläkin ollut... Mutta kyllä se siitä sitten alkoi sujumaan :D Maneesin pohja oli kyllä melkoisen kova, mutta ei ainakaan pölynnyt. Kokeiltiin vähän laukan kokoamista ja kahden ristikon väliin piti laukkaa lyhentää. Kyllä se taisi lopuksi jopa kerran onnistuakkin! Olen ihan tyytyväinen. Ja pitihän mun vielä ottaa kosketusta tienpintaan, kun Nasu jäi jalastaan kiinni riimunparuun ja vähän syöksähti eikä mulla olli jalustimiakaan... Joo, ihan oma moka.
Kotipihassa siinä matkan varrella Nasu sai toimittaa ruohonleikkurin virkaa - ja teki sitä myös varsin mielellään! Sara nappasi pari kuvaakin, mutta eivät ne tietenkään ole vielä saapuneet sähköpostiini... Laitan ne kyllä tänne kun ennätän!
Ja sitten vielä oma lukunsa Suomen peleistä. Se voitto USAa vastaan oli oikein makea, mutta sitten se tappio Venäjää vastaan otti koville... Tänään vielä hävittiin pronssikin Tsekille ja se harmittaa ihan kiitettävästi varsinkin kun viimesessä erässä oli jo niin hyvää peliä, että olis voinu maaleja sadella vaikka kuinka! Ja ainakin mulla on ihan oma mielipiteeni ottelun tuomareista........
-Mari, joka uskoo Suomen voittavan sitten ensi vuonna

tiistai 15. toukokuuta 2012
Hampaat raspattu!
Heippa! Nyt on sitten poikien hampaat kunnossa, mutta kerron eläinlääkärin käynnistä vasta selostettuani lyhyesti sunnuntain maastolenkin. Lähdin siis ilman satulaa ratsastamaan ja Nasu meni melko mutkattomasti oikeaan suuntaan! Oon kyllä tyytyväinen, kun se ainakin yhtä reittiä osaa kulkee nätisti maastossa. Menin Lakkimäentietä ja siinä risteyksessä, missä yleensä käännyn takaisin, päätinkin mennä metsätielle, koska Nasu meni niin kiltisti. Siellä metsässä oli sellainen kiva laukkasuora, minkä laukkasin poispäin ja tulin käyntiä takaisin. Enempää laukkoja en sitten ottanutkaan, se riitti Nasulle kevyen päivän saldoksi.
Tänään oli sitten se eläinlääkäri paikalla. Valitettavasti en päässyt itse paikalle, kun on vielä hetken tuo koulu riesana... Molemmat ponit jouduttiin rauhoittamaan raspausta varten. Morris sen takia että se on niin villi ja ei löydy niin pieniä suunavaajia ja Nasu on muuten aika huono avaamaan suutaan. Nasun raspaaminen toiselta puolelta meni ilman rauhoitustakin, mutta toinen puoli oli ilmeisesti piikikkäämpi. Morriksen sirutus ja molempien matolääkitys toimitetaan huomenna, koska lääkärillä ei ollut sirutusvälineitä mukana. Nasu todettiin hieman liian laihaksi, joten täytyy ruokkia ponia vähän vahvemmin. Se on nyt kuitenkin säännöllisemmässä ja rankemmassa käytössä kuin esimerkiksi vuosi sitten ja tarvitsee nyt enemmän syötävää. Se on vaan niin kumma se Nasu, että se lopettaa syömisen aina ennen Morrista. Pojille annetaan kuitenkin yhteiset heinät, eikä Nasu koskaan syö loppuun asti. Ja eilen tulin todenneeksi iltaruokien kohdalla, että Nasu ilmeisesti antaa Morrikselle loput ruuastaan, kun ei vaivaudu häätämään tätä kupiltaan. Täytyy alkaa valvoa, että ponit pysyvät omilla kupeillaan ja antaa Nasulle reippaasti enemmän ruokaa. Laidunkausikin on tosin aluillaan ja tekee myös tehtäviään!
Niin ja olin muuten sunnuntaina taas Saran kisahoitajana Laaksolla. Oli kyllä melkoinen reissu, ehkä Sara kertoo tarkemmin omassa blogissaan... :D Ja hän, joka tuossa kyselyssä vastasi viimeisen vaihtoehdon, kerrotko kenestä kertovat jutut sitten ovat niitä parhaita? (:
-Mari ja hammashoidon saaneet kauraturvat

lauantai 12. toukokuuta 2012
Estetuntia ja muuta hauskaa
Hello! Kertomukseni tänään alkaa torstaista, jolloin Nasulla oli vapaapäivä, kun lähdin Saran kanssa MP:lle avustamaan irtohypytyksessä. Se olis kyllä tosi kivaa ja Olle hyppäs hienosti!
Eilen eli perjantaina menin aika kevyesti Nasulla pellossa. Äiti sai olla seisomassa keskellä peltoo ja menin sen ympärillä, koska muuten Nasu ei pysy pellolla mitenkään... Poni sai muuten eilen kesäkengät jalkaansa ja mäkin päätin sitten keventää kenkiä! Menin ilman satulaa, joten saatoin ratsastaa sukkasiltaan. Aluks menin jossain mummun aamutossuissa, kun niitten kanssa oli hyvä harjotella pitään kantapäätä alhaalla. Sitten otin kokonaan kengät pois ja jossain vaiheessa putosin ja Nasu vähän survo mun jalan jotenkin... Mustelma tuli, en usko että mitään murtu! Nasu meni kyllä ihan kivasti, otin vaan pari laukkapätkää ja muuten menin lähinnä ravia. Ratsastin korkeintaan 45 minuuttia.
Illan olin rakkaalla ystävälläni kattelemassa peliä ja kyllä meinaan otti aivoon, kun Suomi hävin... Ei auttanu ku mennä nukkuun sen jälkeen :D
Aamulla äiti haki mut ja menin 11 aikaan ratsastaan Ponsua. Anu piti mua liinassa ja lopuks menin taas ihan irtonaisena siinä tallin pihassa. Ponsukka jotenkin ihmeellisesti häiriinty siitä kun nostin jalustimet kaulalle, se ei oikein kunnolla suostunu laukkaamaan. Mutta kyllä siitä aina liikettä irtoo!
Tänään ratsastin myöskin Nasulla. Viime maastolenkistä rohkaistuneena päätin kokeilla ratsastaa Nasua myös kentälle päin, kun normaalisti talutan sen aina. Mä onnistuin! Nasu meni suorastaan hyvin, ei juurikaan mitään kääntyilyjä. Mulla piti olla koulutunti, mutta otettiin sittenkin esteitä. Aluks harjoteltiin tempon vaihtelua ravissa ja sitten siirryttiin harjotteleen oikeeoppista esteistuntaa. En oikeen osaa sanoo, että miten se reenaus meni. Otettiin vähän puomeja ympyrällä ja lopuks sellanen estetehtävä. Meni oikeestaan aika hyvin, olen tyytyväinen poniin!
Ratsastin takasin tallille ja riehuin vielä Morriksenkin kanssa. Putsasin sen kavioita ainakin vartin, kun se oli niin idiootti. Se oli vapaana tarhassa, joten se pääsi liian helposti karkuun. Kun nostin etukavion, se hyppäspystyyn ja kun otin takasen, se lähti karkuun ja pukitti niin tunteella, että se jalka vaan lipsahti otteesta! En kuitenkaan luovuttanu ja lopuks vielä pyöritin sitä ihan pienen hetken "liinassa". Tai se oli kyllä ihan riimunnaru, mutta se riittää Morrikselle :D
-Mari ja sönkkö valmentaja :D

keskiviikko 9. toukokuuta 2012
INKKARIRATSASTUSTA!
Tämäniltainen maastolenkki oli kyllä oma lukunsa ratsastushistoriassani ja siksi siitä onkin pakko kertoa vielä, vaikka toisaalta voisin aloittaa lukemisen huomiseen ruotsin kokeeseen... Mutta tämä on tärkeämpää! :D
Elikkäs suunnittelin Saran kanssa puhelimitse aikaa seuraavalle valmennukselle ja tultiin siihen tulokseen, että Nasulla pitää huomenna (torstai) olla vapaapäivä, joten lähdin sitten vielä tänään ratsastamaan. Kello taisi olla lähemmäs puoli 8, mutta aurinko paistoi silti vielä ihan kirkkaasti! Varustin Nasun suitsilla ja ratsastusvyöllä. Olen jo parikin kertaa päättänyt, että en enää edes yritä ratsastaa Nasua poispäin tallilta, ennen kuin olen päässyt tarpeeksi kauas, mutta jostain kumman syystä päätin taas tänään yrittää. Talutin ensin ihan parisataa metriä ja sitten käännyin polulle ja nousin selkään. Totesin heti, että vyö painaa säkää, joten heitin sen vaan siihen polun viereen ja jatkoin paljassa selässä. En tiedä miksi, mutta Nasu ei tehnyt ainuttakaan volttia! Olin aivan äärettömän tyytyväinen! <3 Lieneekö johtunut siitä, että menin käyntiä niin kauan aluksi, koska käynnissä Nasu toimii paremmin. Tai sitten reitti oli vaan kiva, kun siinä matkan varrella on muita hevosia.
Hassu juttu sattuikin sitten kun olin kääntynyt takaisin kotiin. Menin siis tietä Lakkimäelle päin, mutta koska Nasu toimi niin hyvin, menin hieman pitemmälle kuin normaalisti. Mutta siinä käännyttyäni ja ravattuani vähän Nasu pysähtyi ja ravisteli suitset pois päästään! En tiedä miten se pääsi tapahtumaan, mutta Nasu vaan seisoi paikallaan suitset jaloissa. Hyppäsin alas ja otin suitset käteen. Katselin vuorotellen niitä ja Nasua ja tulin siihen tulokseen, että en tarvitse niitä. Heitin siis suitset olalle ja hyppäsin takaisin Nasun kyytiin. Ravit ja laukat meni oikein hienosti ja poni hidasti hyvin ilman minkäänlaisia päävehkeitä. Ihan lähellä tallia tuli tosin pieni ongelma liittyen ohjaukseen :D Poni kääntyi risteyksestä väärään suuntaan ja oli pakko nousta pois, mutta oikaistuani kurssin, hyppäsin takaisin kyytiin. Voi jestas oli kivaa! :D Ja Morriksen kanssa leikin vielä hippaa tultuani tallille <3
-Intiaani-Mari

tiistai 8. toukokuuta 2012
Saralta saadut kuvat!
Juu toinen teksti tänään, mutta on ihan pakko kun sain noi kuvat! Eli tässä eilisestä estetunnista. Älkääkä nauranko mun esteistunnalle, en osaa sitä kun hyppään aina ilman satulaa... Mutta se on sitten valmentajani mukaan ens estetunnin aiheena se istunta ;)
Sitten tänään olin vähän kävelemässä maastossa Nasun kanssa. Talutin sen mettään ja ratsastin pois ilman satulaa ja pelkällä riimulla. Otin vähän raviakin takas tullessa. Sitten olikin Morriksen kanssa taistelun aika ja sain pyytää sukua apuun että löysin kännykkäni pellosta talutussession jälkeen :D Juu olen sekava. Tämän jälkeen juoksin Morriksen kanssa tarhassa ja se paino menemään kyllä melkosta neliä! Oltiin lopuks molemmat ihan väsyneitä, mutta oli kivaa!
-Mari tyytyväisenä otuksiinsa
![]() |
| Joo se istunta... |
![]() |
| Hyvä ryhti ja silleen. |
![]() |
| Tässä Nasu menee oikein sievästi! |
-Mari tyytyväisenä otuksiinsa
Kisahoitajana ja estetunti Nasulla
Heissan kansakunnalle! Kuten otsikosta voi päätellä, olen taas toiminut kisahoitajana. Sara kävi sunnuntaina hyppäämässä Laaksolla Helsingissä 110 cm ja olin matkassa mukana. Kisoista voi lukea tarkemmin Saran omasta blogista sitten kun neiti on saanut bloginsa päivitettyä... Oli kuitenkin tosi mukava reissu ja aurinkoinen sää! (:
Sitten eilen (maanantai) olin kentällä hyppäämässä Nasulla. Sara piti mulle tunnin ja se meni oikeestaan tosi hyvin! Nasu-raukka vaan visko koko ajan päätään, kun ponia ilmeisesti kutittaa nenästä. En tiedä mistä tuo ilmiö johtuu, mutta sitä esiintyy aika-ajoin... Tehtiin puomi- ja estetehtäviä mm. hypättiin sarjaa ja laskettiin askeleita. Putosin kerran, vaikka oli satulakin selässä... :D Olen kyllä kaikin puolin tyytyväinen Nasuun! Lopuksi otin vielä ravia ympyrällä ja poika meni niin komeesti että oksat pois! Sara nappas muutaman kuvan hypyistä ja noista raviympyröistä, lisään ne tänne kun ovat saapuneet sähköpostiini.
Tässä kuvia viime estetunnista, mikä päivä se nyt olikaan... Nean blogista löytyy vielä pari lisää. Suurkiitos Nealle kuvaamisesta! (:

-Mari, joka pikkuhiljaa oppii ratsastamaan

lauantai 5. toukokuuta 2012
Yksikseni maneesissa
Eilisestä siis: meni aivan loistavasti! Pyysin Saraa pitämään mulle tuntia, mutta se ei päässy, joten lähdin sitten yksin taluttamaan Nasua kohti maneesia ja ajattelin, että hyvä jos päästään edes ratsastamaan, katsotaan onko siellä tilaa. Olisin voinut ihan vaan maastoillakin, mutta halusin nyt kuitenkin kokeilla mennä maneesille, vaikka ei ollutkaan ketään mukana. Yleensä on aina ollut joku pitämässä tunita, kuvaamassa tai ratsastamassa mun kanssa. Tällä kertaa siellä oli vain Nasu ja minä ja meni ihan putkeen! Olin ilman satulaa, enkä tehny mitään kummosta. Ihan vaan ravailin paljon ympyrällä ja kaiken maailman kiemuroita. En laukannu kovinkaan plajoo, vähän ympyrällä molempiin suuntiin ja sen jälkeen ihan vaan uraa pitkin kierrokset vähän reippaammin. Nasu kulki osittain jopa hienosti muodossa! En ole oikeastaan juurikaan vaatinut minkäänlaista mutoa ponilta, yleensä olen mennyt vaan pitkin ohjin. Kyllä näistä Saran harjoituksista on ollut apua! ;) En ratsastanut tuntiakaan, mutta se riitti, kun meni niin hyvin. Talutin ponin takaisin omalle tallille ja siinä matkan varrella poikkesin kotiin ja Nasu sai leikkiä ruohonleikkuria meidän pihassa. Siskolta sain synttärilahjani siinä samalla: ämpäri, pesusieni ja -harja, sukkia sekä hieno "timanki"raippa! Sen raipan taidankin ottaa ensi kerralla mukaan, koska en eilen löytänyt maneesista yhtäkään raippaa... Ei auta luottaa siihen, että sieltä lyötyisi!
Valitettavasti ei ole kuvamateriaalia, koska olin yksin, mutta yritän löytää koneen syövereistä jonkun muun kuvan...
-Mari ja melkein kouluponi
Valitettavasti ei ole kuvamateriaalia, koska olin yksin, mutta yritän löytää koneen syövereistä jonkun muun kuvan...
![]() |
| Tätä kuvaa en tainnut lisätä siitä kerrasta, kun Sara piti mulle viimeks tuntia. |
torstai 3. toukokuuta 2012
Peltoilua ja Ponsukan laulatusta.
Heipä hei pienenpieni lukijakuntani! Aloitan kertomukseni eilisestä. Nina oli meillä ja oltiin pellolla ratsastamassa Nasulla. Nina meni ensin ja minä sain huitoa kameran kanssa. Ei laitettu satulaa, mutta huopa kuitenkin, ettei Nina sotke housujaan, kun ei ollut varautunut ratsastukseen :D Nasu meni molemmilla oikein kivasti, mentiin lähinnä ympyrää pellolla ja vähän suoria. Kuvia en eilisestä tähän nyt saa, mutta voin laittaa kuvan Ninasta ja Nasusta viime kesänä.
Myös Morrista eilen koulutettiin. Sillä oli suitset jo pitempään päässä ja talutettiin sitä pellolla. Opeteltiin pysähtymistä ja rauhallista käyntiä
Tänään oli sitten se synttäripäivä, enkä ratsastanu Nasulla ollenkaan. Ei tullut synttäriratsastusehdotuksia, eikä kyllä oikeastaan olisi ollut aikaakaan. Menin nimittäin Ponsukalla maneesissa! Kenttä oli varattu, joten mentiin suosiolla maneesiin, missä oli tyhjää. Heti aluksi oli järjetön meno päällä, eikä Ponsu osannut ollenkaan mennä rauhallista ravia... Yritettiin ylittää puomejakin, mutta ei pikkuheppa oikein keskittynyt. Sitten jossain vaiheessa laulatin sillä vaan niin kauan suhteellisen reipasta laukkaa, ettei se enää jaksanut samalla tavalla kaahottaa. Lopuksi mentiin ravissa vielä pikkuruista ristikkoa ja uskon vakaasti, että jonain päivänä Ponsukka vielä ymmärtää esteiden perimmäisen tarkoituksen. Tämänpäiväisestä seuraavaksi muutama kuva, joista osa on tosin hieman heilahtaneita, koska Ponsukka kiitää niin kovaa... :D Ja kamerani ei ole maailmaan laadukkain... Kuvat siis otti Anu eli Ponsun ja Kertun omistaja :)
-Mari ja tuleva esteheppa Ponsukka
![]() |
| Vauhdikkaasti eteenpäin... |

| Harvinaista, Ponsukka seisoo suorastaan rauhallisen näköisenä... |
| Ei edes pahannäköistä ravia! |
| Tuli jo kuuma, pitkähihainen pois! |
| Ei mikään laadukas kuva, mutta laukkaa me pingotaan! |
tiistai 1. toukokuuta 2012
Ihania vappuilmoja!
Nyt on oikeasti kevät! Useamman päivän putkeen on aurinko paistanut ihanasti ja toivottavasti paistaa jatkossakin. Eilen mun ei itse pitänyt ratsastaa ollenkaan, korkeintaan ratsastuttaa paria kaveria, jotka tuli meille vappua viettämään, mutta en pystynyt olemaan menemättä selkään! Ja piti näyttää vähän mallia... :D Mentiin pellolla. Toinen kavereista ei ollu koskaan ollu hevosen selässä, eikä toinenkaan paljoo. Ihan hienosti ne laukkaskin :P Itse menin siinä pellolla vähän ympyrää, että Nasu sai kunnolla ottaa ravia ja laukkaa. Pojat eivät eilen päässeetkään talliin nukkumaan vaan olivat ensimmäisen yön tänä vuonna pihatossa! Raukat ei varmaan osannu ollenkaan nukkua, kun odottivat pääsevänsä talliin... Ja kyllä mä eilen reilun pari tuntia sitä pihattoo siivosinkin! Se oli ihan talviteloilla... Mutta sain sen asuttavaan kuntoon!
Tänään on ollu monokromaattisilla polleillani täysin vapaa päivä. Ovat varmaan väsyneitä ulkona vietetyn yön jälkeen. Mullakin on ollu tietenkin vapaapäivä kun on vappu, mutta oon kuluttanu kiitettävän osan päivästä polkupyörän selässä. Oon polkenu varmaan 25 km ja kävellykin vielä Ninan, sen siskojen ja koiran kanssa. Ei toi oikeestaan kuulosta toi 25 edes paljolta, mutta kun maasto on ollu niin mäkistä, niin koko ajan on ollu kivat hapot! :D Ja koiran kanssa juoksenneltiin soramontussa ja silleen. On ollu kyllä kiva vappu, kun oli niin hyvä ilmakin!
-Mari ja pihattoon muuttanut kaviokansa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)