Tarpeellista.

Ei mitään muuta sanottavaa, kun että eikös olekkin hienoa jälkeä serkkuni Tanja tehnyt? ;)

Kuvan perimmäinen tarkoitus oli kai luoda näkymä siitä, että kerrankin minä puren hevosta eikä toisin päin! :D

Jos joltain on jäänyt näkemättä, niin tässä on linkki erääseen heinäkuun tekstiin, missä on myös Tanjan kädenjälkeä: http://marinhevostelut.blogspot.fi/2012_07_01_archive.html

Tänään on ollut Nasulla vapaapäivä sunnuntain kunniaksi ja huomenna taas selkään. Jostain syystä nyt Nasulla ratsastaminen inspiroi aivan suunnattomasti!

-Mari ja taikaponi

Hankireeniä Nasulla ja ennennäkemätöntä kuvamateriaalia Kokkomäestä

Hejsan alla! Nyt on inspiraation taso korkeimmillaan suunnilleen  kaikkea tekemistä kohtaan! Paitsi koulunkäyntiä, mutta onneksi koeviikko on jo ohi. Joopa joo olin siis eilen Nasulla ratsastelemassa taas kerran pelkällä riimulla. Lunta tuli tuulen kanssa, joten menin metsään suojaa hakemaan. Tilsakumien keksijä ansaitsisi mielestäni Nobelin tekniikan palkinnon, koska muuten ei Nasun kanssa olisi hankeen mitään asiaa. Sen kavio on ihme kuppi joka väsää tilsan vähäsimmästäkin lumikerroksesta... Nyt ei ole sitä ongelmaa sitten enää!
          Ratsastelin sellaisella metsätiellä, missä kesällä pääsee kulkemaan autollakin, mutta talvisin sitä ei joka pyryn jälkeen aurata. Alkumatkasta oli jonkilaisen auton urat, mitä pitkin pääsi ratsastamaan, mutta kääntyessämme yhdestä risteyksestä, oli sillä seuraavalla tiellä enää vain jonkun ratsukon tekemät jäljet ja niittenkin päälle oli jo satanut mukavasti lunta. Itse olisin ollut valmis kääntymään kotiin niitä autonrenkaan jälkiä pitkin, mutta Nasu lähtikin oikein laukalla ylämäkeen sinne raskaampaan hankeen, enkä sitten laittanut vastaankaan, kun kerran oli herralla energiaa! Kyllä olikin hauskaa ravata siellä hangessa, kun koko ajan tuntui kuin olisi mennyt ravipuomeja...
          Niin joo ja voisin vielä mainita senkin mitä tapahtui, kun olin ennen lenkkiä harjailemassa Nasua tarhassa. Siinä ihan pahaa aavistamatta seisoin ponin vieressä, kunnes kunnes naapuri ja sen koira kävelivät siitä vähän matkan päästä. Runsaat 300 kiloa hokkikengillä terästettyä meevurstia säikähti ja päätti ponkaista vauhtia tosta mun jalkaterän päältä... Ihan mukavalta tuntui, kenkään jäi jälki ja naapurikin kyseli, että miten kävi. En edes vaivautunu ottaan kenkää pois ja tarkistamaan tilanetta. Jos on jotain murtunu, niin mennään lääkäriin sitten ratsastamisen jälkeen! No ei se muuta kun ihan pikkusen turpos ja jalkapöydässä näkyy pari hokinjälkee mustelman muodossa. Hyvin pystyn käveleen!

Tänään olin omaksi hämmästyksekseni ratsastamassa satulan kanssa. Oli ihan ihkaoikea satula ja vieläpä suitsetkin! Hämmennystä lisäsi vielä sekin, että menin Haitin lenkin, enkä muista koska olisin sitäkään viimeksi ratsastanut. Menin pelkkää käyntiä ja ravia, kun tämän oli tarkoitus olla sellainen palauttava lenkki eiliselle.

Sitten vielä muutama kuva sieltä Kokkomäen vaellusleiriltä, missä siis olin viime kesänä. Kiitos Susannalle kuvista! :)

Ei taida olla ensimmäinen kuva tässä blogissa, missä suitsin Viiviä...

 

Hepoilla oli kauneuskilpailut, joihin panostin niin kovasti, että annoin Pinolalle oman ponnarini! :D

Ei tullut voittoa kauneuskilpailusta, mutta silti oltiin kavereita Pinolan kanssa!

-Mari, joka on jo ihan kevätfiiliksissä

Apua, KENGITTÄJÄ!

"Mitä?! Mainitsiko joku kengittäjän?? Tilsakumit?! PAKOOON!"

 

Toisinaan en voi yksinkertasesti käsittää noita kavioeläimiä. Tänään piti siis olla kengitys kello 14 ja hilauduin äidin kanssa tallille niin, että meillä oli ihan hyvin aikaa ottaa hevoset valmiiksi sisälle. Vielä pohdiskelin ääneen, että kai ne tullee tuolta tarhasta talliin ilman riimuja ja äitikin vielä vahvisti, että juu juu kyllä ne tulee! Ei. Eivät he tulleet. Meidän talli on tien toiseksi viimeinen rakennus ja siinä ihan naapurissa asuu vielä serkut. Tie kyllä jatkuu vielä siitäkin eteenpäin sellaisena metsätienä, mitä ei talvisin edes aurata, mutta on siellä joittenkin ratsastajien tekemiä polkuja. Nasu ja Morris päättivät lähteä sinne oikein ravilla ja itse syöksyin talliin hakemaan Nasulle riimua. Kun lähin takasin poikien perään, ne oli ehtiny jo hyvinkin ulos näköpiiristä, enkä voinut käsittää, että ne lähtivät sinne polulle tarpomaan. Morriskin, joka ei ole reitillä koskaan käynyt ja tuskin sai edes tuntumaa tien pintaan sen lumikerroksen läpi...

          Soitin äidin apuun ja tehtiin vielä niin fiksusti, että äiti, joka on meistä se ajokortillinen, lähti kävelemään hevosten perään ja itse jäin tallille odottamaan kengittäjää, jonka oli tarkoitus tulla ihan muutamassa minuutissa. Luojan kiitos kengittäjä oli itsekin myöhässä ja sain sovittua Anun kanssa, että hänen hevosensa kengitettäisiin ensin, jotta äitillä ja mulla olis tarpeeks aikaa löytää omat kaakit. Onneksi sattui serkkujen isä tulemaan töistä kotiin ja sain kyydin tielle, minne se polku johtaa. Tulimme äitiä vastaan jossain kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ollut nähnyt heppoja. Ne olikin päättäneet kääntyä risteyksestä sellaiseen suuntaan, ettei Nasukaan ollut koskaan siellä käynyt...

          Siinähän sitten ihan hakuammunnalla lähdettiin jostain risteyksestä johonkin suuntaan ja hetken ajeltuamme (myös äiti oli nyt kyydissä) nähtiin pysähtynyt auto ja hevoset siinä lähettyvillä. Olivat lähdössä poispäin ja vaikka menin huutelemaan, niin herrat vaan pisti laukaks ja rynnistivät tietä niin pitkälle, että katosivat näkyvistä... Autolla perään ja vielä jouduttiin jalankulkijalta kysymään minne päin pollet lähti, kun oli taas risteyskin siinä matkalla. Pojat oli sitten hidastanu jonkun matkan päässä ja saatiin piiritettyä ne serkkujen autolla, jonkun auttamaan tulleen hevosihmisen autolla ja vielä jäteauton avustuksella, kun sellainen sattu vastaan tulemaan... Onneksi ei autoja pelkää nuo meidän pollet! Äitin kanssa sitten talutettiin varmaan 5 km matka otuksia takasin kotiin ja ehdittiin vielä kengitettäviksikin! Kyllä oli Morris uuvuksissa matkan jälkeen...

 

Arvostan, jos joku todella luki koko tekstin, mutta tällä kertaa oli oikeasti tarinaa kerrottavaksi! :D

 

-Mari, joka ei uskonut koskaan hevostensa tekevän näin...

 

 

 



Kärryajeluita je mitä kaikkee

Heissan! Tosiaan otsikon mukaisesti on tullut ajeltua viime aikoina. Yhtenä päivänä olin istuskelemassa Kertun kärryn kyydissä ja viikko sitten olin ajelemassa Nasulla äitin kanssa. En voi käsittää miten voi ihminen niin paljon pelätä istua kärryissä ponin perässä, joka ei tee mitään vaarallista :D No, äitiä vaan jännitti. Kuten ehkä joku saattaa hoksata, seuraava kuva ei ole viimeisimmältä ajelulta, mutta kuitenkin yhdistelmä Nasu + kärryt!

Itse henkilökohtaisesti kävelen tuolla vasemmassa reunassa ja kuvan on ottanut Anu :D

Joo no sepäs olikin valaisevaa kuvamateriaalia. Nasulla on ollut pari kertaa viime aikoina jopa suitset päässä ja kyllä se osaa vielä suunsa kuolaimille avata. En tiedä miksi, mutta tässä yksi päivä oli Nasulla kai niin paljon energiaa, että se oli maastossa ihan säpsynä. En kyennyt olemaan nauramatta, kun ihan yöstä Nasu nosti käynnistä laukan muutaman askeleen ajaksi ja en pysynyt liikkeessä ollenkaan mukana! Ilman satulaa kun aina menen... Kaaduin selälleni Nasun selkään ja näin vain omat jalkani kohti taivasta. Nasu otti muutaman ihan kunnon laukka-askeleen ja palauduin takaisin istuma-asentoon vasta sitten kun Nasu töksähti raviin. Jatkoin siitä sitten suoraa ravaamalla ja nauroin ääneen. Toivon hartaasti, ettei kukaan nähnyt mielenkientoista ratsastusasentoani, tai jos näki, niin toivottavasti sai videolle! :D

-Mari ja villiponi