Ei tässä taas ole mitään tullut bloggaamisesta... Syksy ei ole ollenkaan kiva juttu ja luntakin jo tuli! Pahinta oli syysloman jälkeen joutua luopumaan tallilla nukkumisesta, kun alkoi jo tulla liian kylmä. Keväällä taas pääsen omaan pikku kämppääni asustelemaan! En ole päässyt Nasulla liki viikkoon ratsastamaan, kun omille pelloille ei pääse ja tiet ovat niin liukkaita. Juoksutin kuitenkin Nasua liinassa ihan muutaman kierroksen tarhassa ja olin positiivisesti yllättynyt! En ole koskaan edes kokeillut juoksuttamista, koska en halua väkisin raipalla usuttaa ponia pois luotani, koska luokse se yleensä tulee. Eilen poni kuitenkin juoksi minua pihassa ihan oma-aloitteisesti karkuun, niin päätin kokeilla miten poni käyttäytyy ympyrällä. Noh, hienosti!
Toissapäivänä päätin viedä hevoset vaihteeksi toiseen tarhaan, kun se missä ne yleensä ovat, oli niin ikävän rosoiseksi jäätynyt, etteivät mustavailkoiset pikkuherrani tupanneet turhia kuljeksimaan. Päästyään toiseen tarhaan Morris laukkasi siellä pitkin poikin ja Nasu ihan kylmän rauhallisesti käveli, mutta purki energiansa pukittelemalla! Siis anteeksi mitä, kuka on tuonut poninsa minun Nasuni tilalle?? Ei se kyllä tuolla lailla pukittele! Morriksen päällekkin se kerran hyppäsi... Oli hauskaa katsella kun vanha herra oikein tanssahteli.
Sen sijaan illalla... Oli jo pimeää (mutta onneksi kirkas kuutamo!), kun tulin tallille ajatuksena ottaa hevoset sisään. Kävelin kohti tarhaa ja kuulin Nasun tutun hörinän, mutta kun avasin portin, Morris ei kirmannutkaan sieltä etunänessä talliin. Sitten tajusin, että sehän oli jo joskus aikaisemmin rikkonut tämän kyseisen tarhan sivuportin ja nyt siis päässyt vain kävelemään pihalle, koska en ollut ollenkaan muistanut tarkistaa sitä tarhan toista porttia! Siinähän sitten käyt kyselemässä naapureilta onko pikkukaveria näkynyt... Sisko jo ajeli pitkin lähintä tietä katselemassa josko herra olisi sinne eksynyt. Taskulampun valossa näin metsän reunassa muutaman kavion jäljen, jotka sitten kääntyivät pois polulta. Kuuntelin kuinka hieman kauempana asuvan naapurin koira haukkui ja olin juuri aikeissa suunnata askeleeni sinne, kun Morris ilmestyikin pihaan! En ole aikoihin ollut niin iloinen sen näkemisestä...
Ja mikä olikaan tarinan traagisin kohta? Ei suinkaan se että heppani karkasi ja oli tällä kertaa ihan kunnolla hukassa! Minä fiksuna tyttönä siellä hevosten tarhassa seisoskelin itkemässä, kun eräs henkilö ei tullutkaan meille yöksi, vaikka aluksi niin sovittiin. Asiat tärkeysjärjestyksessä, eller hur? ;)
Ja juu noin niinkuin muuta elämää ajatellen äiti ja iskä ovat vaihteeksi Lontoossa, eli saan kävellä tallimatkan 1-3 kertaa päivässä, riippuen siitä kuinka usein Rane ehtii minua kuljettelemaan. Ehkä vielä joku päivä minäkin innostun lähtemään taas ulkomaille, kun äitikin sitä on jo monesti ehdotellut...
-Mari ja kaikenlaiset otukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti